Viikon mietiskelyn aihe 25.5.2018
Vanhan
ja Uuden Liiton olennaisia eroja
Vanha Liitto perustui
ihmisen osuuteen vaeltaa kaikessa Mooseksen Lain säädösten mukaan. Siksi
ihmisen omat vanhurskaat teot olivat ratkaisevia. Käskyissä eli opetuksissa
säädettiin hyvin tarkoin se, miten Vanhan Liiton jäsenten piti pukeutua, mitä
ruokia sai syödä ja mitä ei saanut, miten piti viettää lukuisia Israelille
säädettyjä vuotuisia juhlia. Viikkojuhla Sapatti oli tärkein, koska sitä piti
viettää usein. Pyhin juhla oli Jom Kippur: Suuri Sovituspäivä.
Koska erilaisia käskyjä ja säädöksiä oli yhteensä 613, on helppo ymmärtää, että israelilaisten elämä muodostui niiden opettelusta ja seuraamisesta. Kuten apostoli Paavali opettaa: Mooseksen Laki sai aikaan vihaa, koska se osoitti ihmisten kykenemättömyyden täyttämään niitä kaikkia, kuten Laki vaati, jotta israelilainen voisi olla otollinen Yehowah Elohimille ja saisi elää ikuisesti.
Luemme 3. Moos. 18:5
>>Noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni, sillä se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä. Minä olen Yehowah.<<
Myös Nehemia toisti saman sanoen jakeessa 9:29
>>Ja sinä varoitit heitä palauttaaksesi heidät seuraamaan sinun lakiasi, mutta he olivat ylimielisiä eivätkä totelleet sinun käskyjäsi, vaan he rikkoivat sinun oikeutesi - se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä- mutta he käänsivät uppiniskaisina selkänsä ja olivat niskureita eivätkä totelleet.<<

Saman toisti myös
Hesekiel jakeissa 20:10-13
>>10. Ja
kun olin vienyt heidät pois Egyptin maasta ja tuonut heidät erämaahan, 11. niin minä annoin heille käskyni ja tein heille
tiettäviksi oikeuteni: se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä. 12. Myös sapattini minä annoin heille, olemaan
merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen
Yehowah, joka pyhitän heidät.
13. Mutta
Israelin heimo niskoitteli minua vastaan erämaassa: he eivät vaeltaneet minun
käskyjeni mukaan, ylenkatsoivat minun oikeuteni, jotka ihmisen on pidettävä,
että hän niistä eläisi, ja minun sapattini he kovin rikkoivat. Niin minä
ajattelin vuodattaa kiivauteni heidän ylitsensä erämaassa ja lopettaa heidät.<<
Miten
erilainen Uusi Liitto onkaan!
Uudessa
Liitossa ihmisen osuus on pyrkiä olemaan kuuliainen Adonai Yeshualle ja tässä
Liitossa ihminen vanhurskautetaan yksin uskosta ja yksin armosta uskon kautta. Tästä
apostoli Paavali kirjoitti jakeissa Gal 3:7-14
>>7. Tietäkää siis, että ne, jotka pitäytyvät uskoon, ovat Aabrahamin lapsia. 8. Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Elohim vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi." 9. Niin muodoin ne, jotka pitäytyvät uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.

10. Ne taas,
jotka pitäytyvät lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka ei pysy kaikessa,
mitä lain kirjaan on kirjoitettu, eikä tee sen mukaan." 11. On selvää, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Elohimin
edessä lain avulla, sillä "vanhurskas elää uskosta." 12. Mutta laki käskyineen ei perustu uskoon,
vaan: "Joka
niitä noudattaa, elää niistä."
13. HaMashiach
on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän
edestämme - sillä on kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu". 14. Näin Aabrahamin siunaus tulee pakanain osaksi
*) Yeshua HaMashiach’ssa, jotta me uskon kautta
saisimme luvatun Hengen.<<
*) Ilman
muuta myös niiden israelilaisten osaksi, jotka uskovat Adonai Yeshuaan
Messiaanaan!
Ihmisen pelastumiseen nähden Vanha Liitto perustui Lain vanhurskauteen, mutta Uusi Liitto perustuu lahjavanhurskauteen. Ero on valtavan suuri ja syystä apostoli Paavali opetti seuraavassa miten Vanhan Liiton pappispalvelus erosi olennaisesti Uuden Liiton Ylipapin, Adonai Yeshuan meidän hyväksemme tekemästä pappispalvelusta jakeissa Hebr. 8:1-7
>>1. Sanomamme pääkohta on siis tämä: Meillä on sellainen ylipappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa. 2. Hän palvelee pyhäkössä, siinä oikeassa ilmestysmajassa, jonka on pystyttänyt Adonai eikä ihminen. 3. Jokainen ylipappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja uhreja. Sen vuoksi on välttämätöntä, että myös meidän ylipapillamme on jotakin uhrattavaa.

4. Jos hän olisi maan päällä, hän ei olisikaan
pappi, koska on jo olemassa niitä, jotka lain mukaan uhraavat lahjoja. 5. He palvelevat Elohimia pyhäkössä, mikä on taivaallisten kuva ja
varjo, niin kuin Moosekselle ilmoitettiin, kun hänen oli määrä valmistaa ilmestysmaja.
Hänelle sanottiin: "Katso,
että teet kaiken sen mallin mukaan, joka sinulle näytettiin vuorella."
6. Mutta meidän ylipappimme on saanut niin paljon
jalomman viran, kuin on parempi se liitto, jonka välittäjä hän on ja joka on
perustettu paremmille lupauksille. 7. Jos
tuo ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty tilaa toiselle.<<
Paavali tiivisti Vanhan Lakiliiton ja sitä paremman Uuden Liiton selvän
eron seuraavasti yhteen ainoaan jakeeseen Room. 10:4
>>Sillä HaMashiach on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.<<
Rakkauden teot – Uuden Liiton
tunnusmerkkeinä
Lupasin eräälle fb-kaverille ottaa esille tässä tutkielmassani
maailman hädässä olevat, apuamme tarvitsevat aliravitut lapset ja nyt on sen
osion vuoro.
ALIRAVITTUJA JA LIHAVIA ON MAAILMASSA LÄHES YHTÄ PALJON
ALIRAVITTUJA JA LIHAVIA ON MAAILMASSA LÄHES YHTÄ PALJON
Tässä alla kaksi suoraa lainausta:
>>Joka viides ihminen saa ruokaa joko liian vähän tai liian paljon.
>>Joka viides ihminen saa ruokaa joko liian vähän tai liian paljon.
Maapallon asukkaista
reilu kymmenesosa saa liian vähän ravintoa ja ylensyöneitä on suunnilleen saman
verran. Näistä ruokaan liittyvistä
ongelmista kärsii yhteensä 1,6 miljardia ihmistä, joskin ongelman asteessa on vaihtelua sekä maiden välillä
että sisällä.
Liian vähän energiaa
ruuastaan saavia eli kroonisesti
aliravittuja on maailmassa yli 800 miljoonaa, ja valtaosa asuu Afrikan ja Aasian kehitysmaissa.
Teollisuusmaissa tähän ryhmään kuuluvia on noin 15 miljoonaa.
Vakavasta ruokapulasta
kärsiviä on noin 40 maassa. Ongelma koettelee jopa kolmasosaa väestöstä noin
kymmenessä valtiossa, joihin kuuluvat Haiti, Sambia, Keski-Afrikan tasavalta,
Namibia, Pohjois-Korea ja Tšad.<<
>>Lihavia
ihmisiä on maailmassa noin 780 miljoonaa.
Monissa teollisuusmaissa ja eräissä kehitysmaissakin joukkoon kuuluu jo
neljännes yli 15-vuotiaista.<<
Lihavuuden yleisyys
Suomessa
Suomi
kuuluu maailman onnellisten, elintasoltaan rikkaimpien maiden joukkoon. Alla kaksi
lainausta vuodelta 2017, koskien lihavuusongelmaa maassamme.
https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kansallinen-lihavuusohjelma-20122015/lihavuus-lukuina/lihavuuden-yleisyys-suomessa
>>Neljäsosa työikäisistä aikuisista on lihavia.
Suomalaisten
miesten paino on noussut 1970-luvulta ja naisten 1980-luvulta lähtien.
Kehitys hidastui ja jopa tasaantui 2000-luvun alussa, mutta viimeisen
kuuden vuoden aikana lihavuus on yleistynyt työikäisessä väestössä.
Paino
nousee yleensä iän myötä saavuttaen huippunsa eläkeikään mennessä.
Pääkaupunkiseudulla asuvilla ylipainoisuus on harvinaisempaa kuin muualla
Suomessa asuvilla. Eroa on myös väestön koulutuksen mukaan; korkeasti
koulutetuilla ylipainoisuus on harvinaisempaa kuin vähemmän koulutusta saaneilla.
Vuonna
2017 lähes kolme neljäsosaa miehistä ja kaksi kolmasosaa naisista oli
ylipainoisia (painoindeksi vähintään 25 kg/m2), ja neljännes työikäisistä
voidaan luokitella lihaviksi (painoindeksi vähintään 30 kg/m2).<<
>>Pohjoismaiden kärjessä - eurooppalaista keskitasoa.
Eurooppalaisessa
vertailussa suomalaisten lihavuus on hieman keskitasoa yleisempää.
Suomessa
aikuisväestön lihavuus on yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa.
Lasten
lihavuutta koskevia väestötason vertailuja on vaikea tehdä, mutta kuten
aikuisillakin, lasten lihavuus on yleisintä Etelä-Euroopassa ja
Iso-Britanniassa.
<<
Lähde: FinTerveys 2017
-tutkimus
https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kansallinen-finterveys-tutkimus
https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kansallinen-finterveys-tutkimus
§§§ Viimeinen
tuomio §§§
Luemme mitä kuningasten Kuningas
tulee sanomaan viimeisellä tuomiolla Isänsä siunatuille: Matt. 25:34-36
>>34. Silloin
Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja
omistakaa se kuningaskunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman
perustamisesta asti. 35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli
jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut
huoneeseenne. 36. Minä
olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua
katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun luokseni.'<<
Taivaaseen pääsyn kriteeriksi muodostuu se aito usko Adonai Yeshuaan, mikä vaikuttaa kristityissä lähimmäisenrakkauden tekoja käytännössä! (Jakeiden 41-46 mukaan ne ihmiset ja ”kristityt”, jotka eivät lähimmäisiään auta, joutuvat helvettiin!)
Aito usko ei ole vain säälittelyä eikä taivastelua, vaan konkreettista auttamistoimintaa Pyhässä Hengessä, agape-rakkauden vaikutuksesta!
Kommentit
Lähetä kommentti