Viikon mietiskelyn aihe 8.6.2018
Yeshua HaMashiach on ihmisten
valkeus
Luemme johdannoksi jakeet Joh. 1:1-4 (osin käännöksen Rk2012 mukaan)
>>1. Alussa oli
Sana. Sana oli Elohimin luona, ja Sana oli EL *). 2. Hän oli alussa Elohimin luona. 3. Kaikki on syntynyt
hänen kauttaan. Ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. 4.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.<<
*) Vrt. nimeen ImmanuEL (Matt. 1:23), jonka mukaan Adonai
Yeshuan eräs nimi merkitsee ”Meidän kanssamme on Elohim”. EL on nimi Elohim yksikössä.
Olisi tosi kurjaa elää
täydellisessä pimeydessä näkemättä valoa, varjoja, värejä, kasveja, puita,
eläimiä, maisemia ja erityisesti meille rakkaita lähimmäisiämme. Tiedän tosin
sen, ettei elämä siihenkään loppuisi, vaikka tulisi umpisokeaksi.
Rakastettu isoisäni Oskar Sigfrid Norrgård tuli umpisokeaksi onnettoman tapauksen vuoksi jo 16-vuotiaana. Hän oli merellä, istuen soutuveneessä kahden kaverinsa kanssa ja söi eväitään veneen kokassa.
Hänen kavereilleen tuli kova riita ja pohjalainen veri kuohahti niin, että veneen perässä oleva mies otti käsiinsä haulikon ja ampui soutavaa miestä, joka ehti väistää. Syytön isöisäni sai suoraan kasvoihinsa kymmeniä hauleja haulikon patruunasta ja tuli umpisokeaksi.
Aluksi tapaturma tuntui varmaan kauhealta. Sain siitä pienen ”maistiaisen”, kun oikea silmäni kadotti osan näkökyvystään ainakin toistaiseksi, sillä näen sen avulla himmeästi vain ikään kuin sumuverhon läpi. Voin yhä lukea tämän kirjoittamani tekstin isona silläkin silmässä. En ole silmääni mitenkään loukannut tai kolhinut. Lekurin mukaan joillekin tulee tämä sairaus iän myötä.
Olin ensin terkkarissa sen vuoksi, sitten sain lähetteen silmäpoliklinikalle ja sieltä edelleen röntgeniin tarkempiin tutkimuksiin, koska silmäpolilla ei kyetty näkemään silmämunan taakse. Menen siis lisätutkimuksiin ensi tiistaina. Uskon yliluonnolliseen parantumiseen.
Olen parantunut useista eri sairauksista rukouksen avulla. Olen kiitollinen, jos nyt rukoilet minulle apua ylhäältä. Kiitos!
Vielä isoisästäni sen verran, että hän oli erittäin rikas, koska sai periä erittäin huomattavan maaomaisuuden. Hän meni avioon ja ensimmäisen vaimon kuoltua meni vielä toiseenkin avioon, josta syntyi myös minun isäni. Isoisäni tuli uskoon tuon tapaturman vaikutuksesta.

Luin hänen sepittämiään
lauluja, joista eräässä hän kirjoitti: ”Olen
kiitollinen Jumalalle siitä, että sain tulla ensin sokeaksi, voidakseni tulla
näkeväksi!”
Hän painatti lähetyslehteä nimeltä Zions Missionsblad **) Se oli vuodesta 1942 vanhoillislestadiolaisten ruotsiksi ilmestynyt lähetyslehti. Kts. linkistä sivu 8 ylhäällä.
**) http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20130855/urn_nbn_fi_uef-20130855.pdf
Adonai Yeshua tuli ihmiseksi voidakseen opettaa meille millainen taivaallinen Isämme on. Hän toi mukanaan maan päälle valkeuden ja kirkkauden Isästään. Esivanhempamme Aadam ja Eeva saivat ennen syntiinlankeemustaan elää jumalyhteydessä, jossa heidän välisenä yhteytenä oli tuo Maailman Valkeus, nykyiseltä nimeltään Yeshua HaMashiach.
Adonai Yeshua opetti opetuslapsiaan Joh. 8:12

>>Niin
Yeshua taas puhui heille sanoen: "Minä olen Maailman Valkeus. Se, joka seuraa minua, ei vaella pimeydessä, vaan
hänellä on oleva elämän valkeus."<<
Seuratkaamme Adonai
Yeshuaa, sillä juuri hän osoittaa meille Elämän
Tien, josta kuningas Daavid kirjoitti
psalmissaan näin: Ps. 16:8-11
>>8. Minä pidän Yehowan aina edessäni. Kun hän on minun oikealla puolellani, minä en horju. 9. Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa.

10. Sillä
sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. 11. Sinä neuvot minulle elämän tien. Iloa on ylenpalttisesti sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun
oikeassa kädessäsi ikuisesti.<<
Lopuksi aiheeseen sopivia
lauluja:
a) Maranatha Worship 70’s & 80’s:
https://www.youtube.com/watch?v=6WqanR2Qsi8&t=1408s

b) ”Sen tähden minun sydämeni
iloitsee” Kicke Paananen:
https://www.youtube.com/watch?v=im1gm_qZ-Ig

Kommentit
Lähetä kommentti