Viikon mietiskelyn aihe 7.9.2018
Voimaa
heikkoudesta!
Nykyisin ihannoidaan voimaa ja erilaisia
vahvuuksia miesten ja naistenkin keskuudessa. Turussa on lähes joka kadun
varrella erilaisia kuntosaleja ja Suomi on tunnetusti urheilua ihannoiva kansa.
Jääkiekossa monen hampaat isketään mailalla kurkkuun, luut rutisee ja veri
virtaa kaukaloissa. Inhoan paljon tuota mielestäni väkivaltaa ihannoivien ihmisten lempilajia.
Ollessani kielikurssilla Tukholman Liljeholmissa 1983 oli kurssilla eräs suomalainen mies joka oli pelannut pari kautta Kanadassa NHL:ssä. Hän oli voimakasrakenteinen ja suuri kooltaan. Hän kertoi, että jos miehellä on teräviä luita tai kyynärpäitä, niin ne pyöristyvät Kanadassa, kovaotteisissa jääkiekko-otteluissa. Niin se on ja moni pelaaja saa vammoja loppuiäkseen.
Asuessani Lohjan kauppalassa 1950-luvun lopussa olin kerran isoveljeni pyynnöstä seuraamassa sikäläistä jääkiekko-ottelua. Sain nähdä, miten kohonnut jääkiekko upposi erään pelaajan otsaluuhun, mies kaatui jäälle tajuttomana ja hänen viereensä valui paljon verta. Ambulanssi tuli kohta ja mies ilmeisesti kuoli. Siksi aloin inhota tuota urheilulajia.
Raamatussa on mottona: ”Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo
Yehowah Tzeva’ot!” (Sak. 4:6b) Siitä alkaen kun
kansoja on ollut olemassa, ovat ne varustautuneet sotaan ja luottaneet oman
armeijansa kykyyn puolustaa ja tarvittaessa valloittaa alueita muilta kansoilta,
sekä halutessaan alistaneet niiden asukkaat orjikseen.
Todellisuudessa kaikkien sotien aiheuttajana on ollut Yehowah Tzeva’ot! Väite voi kuulostaa väärältä, sillä kuinka nyt Ikuinen Rakkaus voisi sellaista aiheuttaa, sillä onhan ihmisillä muutenkin jo liian kurjaa asua tässä kirotussa maailmassa? Raamattu osoittaa väitteeni todeksi. Luemme aluksi muutaman jakeen profeetta Jeremialta 25:15-16, 27-29.
>>15. Näin sanoi minulle Yehowah, Israelin Elohim,: "Ota kädestäni tämä vihan viinin malja ja juota siitä kaikki kansat, joiden luo minä sinut lähetän. 16. Kun he juovat siitä, he alkavat horjua ja ovat kuin mielettömiä miekan edessä, jonka minä lähetän heidän keskuuteen."…

27. Sano
heille: Näin sanoo Yehowah Tzeva’ot, Israelin Elohim: ”Juokaa ja juopukaa,
oksentakaa ja kaatukaa, älkääkä enää nousko sen miekan vuoksi, jonka minä
lähetän teidän keskellenne. 28. Mutta jos he kieltäytyvät ottamasta maljaa sinun kädestäsi ja juomasta
siitä, niin sano heille: Näin sanoo Yehowah Tzeva’ot: Kyllä teidän on juotava
siitä,
29. sillä
jos minä aloitan onnettomuuden tuottamisen kaupungista, mikä on pyhitetty minun
nimessäni, miten te jäisitte rankaisematta? Te ette jää rankaisematta, sillä
minä kutsun miekan kaikkia maan asukkaita vastaan, sanoo Yehowah Tzeva’ot.<<
Huomaamme jakeen 29 lopusta, että sodan syttyminen kaikkia kansoja kohtaan oli selvä rangaistustoimenpide, jonka Yehowah Tzeva’ot pani toimeen kansojen syntien vuoksi. Miten mielestäsi on, ovat nykyiset kansat noita muinaisia kansoja kuuliaisempia Elohimin säädöksille eli ovatko ne moraaliltaan ja pyhityselämältään heitä otollisempia Elohimille?
Päinvastoin! Nykyiset kansat ovat paljon jumalattomampia ja Luojaansa paljon enemmän pilkkaavia kuin muinaisen Sodoman ja Gomorran asukkaat, jotka Yehowah tuhosi äkisti antaen sataa tulta ja tulikiveä taivaasta heidän päälleen. Hän tuhosi silmänräpäyksessä ihmiset, karjan ja kaiken elollisen noiden kaksoiskaupunkien alueelta ja lähiympäristöstä!
Tätä taustaa vasten ei ole mitään aihetta luottaa rauhan jatkuvan kansojen välillä, vaikka olemmekin saaneet Suomessa elää rauhassa jo yli 70 vuotta viimeisimmästä sodasta. Sen sijaan meidän tulee rukoilla parannuksen teon armoa nykyisille päättäjille, seurakuntien sananjulistajille ja kaikille kristityille, samoin alati armon ja rukouksen Henkeä yllemme!

Suuret kansojen tuomiot odotettavissa!
Mitä tulee lähivuosiin, on
odotettavissa jopa kahta viimeisintä maailmansotaa julmempi sota johtuen
pakanakansojen kauan jatkuneesta kateudesta ja vihasta tänä vuonna vasta
70-vuotista itsenäisyyttään juhlivaa Israelia kohtaan. YK:n lukuisat Israelia
tuomitsevat päätöslauselmat kantavat pian hedelmää, josta profeetta Sakarja kirjoitti luvuissa 12-14.
Sakarjan mukaan Yehowah tulee tekemään Jerusaleminkin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille, kun ne piirittävät Juudaa ja Jerusalemia. Huomattava seikka on, että myös ne kansat (USA?), jotka nostavat (siis puolustavat) Jerusalemia, repivät pahoin itsensä ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan aikoen koskea Yehowan silmäterään!
Tuossa sodassa käytetään aiempaa tuhoisampia joukkotuhoaseita, joista Sakarja kirjoitti 14:12. >>Ja tämä on se vitsaus, jolla Yehowah lyö kaikkia niita kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää heidän lihansa, kun he vielä seisovat jaloillaan, heidän silmänsä mätänevät kuopissaan, ja heidän kielensä mätänee heidän suussaan.<<

Vaikka pakanakansat varustautuvat nyt idässä ja lännessä huippumoderneilla ja erittäin tuhovoimaisilla aseilla, niin ne eivät auta mitään, silloin kun Yehowah Elohim puuttuu asioiden kulkuun! Hän tuo mukanaan vihansa aseet taivaan ääristä ja suuri on olevan Yehowah Tzeva’otin päivä! Hän rankaisee kansojen lisäksi myös korkeuden sotajoukon!
Kuten edellä kävi ilmi,
kurittaa hän kansoja näiden syntien vuoksi. Kansojen lisäksi hän tulee rankaisemaan
myös taivaan sotajoukkoja, joiden olemassaoloon eivät jumalattomat edes
usko. Apostoli Paavali viittasi heihin kirjeessään Efesolaisille 6:11-12.
>>11. Pukekaa yllenne Elohimin koko taisteluvarustus voidaksenne kestää Paholaisen juonet. 12. Emmehän me taistele verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita ja taivaan avaruuden pahoja henkiolentoja vastaan.<<

Korkeuden sotajoukollekin
kostetaan!
Luemme tästä kolme kohtaa.
kaksi Vanhan ja yksi Uuden Liiton Kirjoituksista.
a) Jes. 24:21. >>Sinä päivänä Yehowah vaatii tilille korkeuden sotajoukon korkeudessa ja maan kuninkaat maan päällä.<<

b) Jes. 27:1. >>Sinä päivänä Yehowah vaatii tilille Leviatanin, liukkaasti pakenevan
käärmeen, Leviatanin, kiemurtelevan käärmeen. Hän lyö sitä terävällä, suurella
ja vahvalla miekallaan. Hän tappaa meressä olevan lohikäärmeen *).<<
*) kirjaimellisesti: Hirviön. Tähän samaan Perkeleen inkarnoitumiseen viitataan myös Ilmestyskirjassa merestä nousevana 7-päisenä Petona, jolla on 10-sarvea. Ilm. 13:1.

c) Ilm. 12:7-9. >>7.
Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen
enkelinsä ryhtyivät sotaan lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme ja sen enkelit tekivät vastarintaa 8. mutta eivät kestäneet,
eikä niillä ollut enää sijaa taivaassa. 9. Suuri
lohikäärme, se vanha käärme, jota kutsutaan
Paholaiseksi ja Saatanaksi, koko maanpiirin eksyttäjä, heitettiin maan päälle,
ja sen enkelit heitetiin sen kanssa.<<
Miten me heikot
kristityt selviämme?
Näemme uutisista, miten luonto oireilee
entistä enemmän, miljoonat kalat ja muut meren elävät olennot kuolevat
saasteisiin ja liian rajuihin lämpötilojen vaihteluihin, mitkä aiheuttavat
myrkyllisten levien massaesiintymistä, ei vain Itämeressä ja järvissämme, vaan
myös maailman valtamerissä. Levien hermomyrkkyjen vuoksi sadat valaatkin
kuolevat.
Me selviydymme näistä lopun ajan haasteista samalla tavalla kuten apostolit Pietari ja Paavali. He kirjoittivat opastukseksi meille kolme seuraavaa kohtaa:
a) 1. Piet. 4:1-2. >>1. Koska siis HaMashiach on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä – 2. ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Elohimin tahdon mukaan.<< Lihassa kärsiminen voi olla sairastamista, fyysistä paastoa, kidutusta jne.
b) 2. Kor. 12:7-10. >>7. Etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. 8. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Adonaita, että se erkanisi minusta.

9. Mutta
hän sanoi minulle: "Minun
armossani on sinulle kyllin, sillä voimani tulee täydelliseksi
heikkoudessa." Sen
tähden minä mieluummin kerskaan heikkoudestani, että HaMashiach’n voima
asettuisi minuun asumaan.
10. Sen
tähden olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin,
ahdistuksiin, joihin joudun HaMashiach’n tähden, sillä kun olen heikko, silloin olen voimakas.<<
c) Myös Vanhan Liiton
pyhät kokivat sen, että kun ihminen ymmärtää olevansa heikko ja turvautuu
Yehowah Elohimiin, niin hän saa Voittamattoman sotasankarin avukseen!
Hebr. 11:34. >>…sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.<<
Vielä ”sokerina pohjalla” seuraava Vapahtajamme Adonai Yeshuan antama hyvä neuvo: >>Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, minä olen heidän keskellään.<< Matt. 18:20. Uskovien yhteydessä on moninkertainen voima!

Lopuksi aiheeseen sopivia lauluja:
”Armolaulu” Jaakko Ryhänen:
https://www.youtube.com/watch?v=9S_Z_SxsoH4
”Amazing Grace. Original. First five verses with lyrics!” Chelsea Robinson:
Juuri näin Jumala on puhunut
VastaaPoistaOikein! Yehowah Elohim tahtoo olla apunamme ja odottaa joka päivä meiltä sitä, että käännymme Yeshua HaMashiach Nimessä rukouksin hänen puoleensa.
Poista